Aamurituaalit & energisoiva aamujooga
Millaisia aamurituaaleja tai rutiineja sulla on?
Nyt syksyn ja arjen saapuessa on hyvä pysähtyä miettimään millä tavalla aloitat päiväsi - jotta voisit luoda jokaisesta päivästä parhaan mahdollisen. Mä rakastan aamuja. Ne ovat aina uusia alkuja, uusia mahdollisuuksia suunnata energia ja päivän kulku.
Olen luonnostaan iltavirkku ja aamu-uninen. Yrittäjänä voin onneksi määritellä itse oman rytmini, enkä enää pystyisikään elämään yhteiskunnan tai jonkun muun määrittelemien aikataulujen mukaan. Aamu-unisuus tuo mukanaan omat haasteensa - joskus en saa mitään aikaiseksi ennen puolta päivää ja päivä tuntuu vierähtävän iltaan aivan liian nopeasti. Rakastan hitaita aamuja ja mun täytyykin yleensä varata aamukahvin juomiseen ja aamupalan syömiseen pari tuntia, jotta päivä voi alkaa rauhallisesti ja stressittömästi.
Aamurituaalini vaihtelevat päivän, vuodenajan ja mielialan mukaan, mutta muutamasta asiasta en luovu ja ne ovat iso kuppi kahvia ja meditaatio. Yksi paha tapa, johon vielä syyllistyn (ja uskon, että en ole yksin!) on kännykän selaaminen heti herättyäni… Haluaisin päästä tästä tavasta eroon ja voisinkin nyt ottaa sen tavoitteeksi tälle syksylle!
Mun aamurituaalit…
Aamukahvi & smoothie - Iso kuppi mutteripannulla keitettyä tummapaahtoa ja lämmitettyä kauramaitoa, kiitos. Mä oon tosi kiukkuinen jos en saa aamukahvia heti heräämisen, hampaiden pesun ja ison vesilasin jälkeen. Kahvin kanssa syön useimmiten smoothien, koska kahvi tyhjään vatsaan ei ole ihan paras juttu mulle.
Meditaatio - Meditaatiosta tuli mulle säännöllinen tapa vasta viime vuonna, mutta nyt en enää luopuisi siitä. Teen meditaation yleensä fiiliksen mukaan ja mulla on muutama eri medis, joita vaihtelen tai sitten menen vaan intuition ohjaamana.
Joogaharjoitus - En tee joogaharjoitusta enää joka aamu, mutta silloin kun teen, niin harjoittelen aamuisin. Aamuisin keho on jäykempi kuin illalla, mutta harjoituksesta jää ihana fiilis loppupäiväksi. Yleensä mieli on myös tyhjempi aamulla harjoitellessa ja harjoitukseen on helpompi keskittyä.
Aamupala - Isomman aamupalan syön vasta joogan ja meditaation jälkeen. Mulle tulee yleensä nälkä vasta vähän myöhemmin aamupäivällä.
Päivinä jolloin en tee joogaharjoitusta, saatan alkaa tehdä koneella työasioita jo heti aamukahvia hörppiessä. Mulle tää on toimiva tapa saada tärkeimmät työjutut tehtyä ja esimerkiksi blogitekstit tykkään kirjoittaa heti ensimmäisenä aamuna virkeällä mielellä. Tykkään mennä fiiliksen mukaan ja mulla ei ole mitään listaa tiettyjä asioita, jotka mun PITÄISI tehdä ennen kuin jotain voi tapahtua (muutakuin kahvi, heh). Joinakin aamuina saatan laittaa musat täysille ja bailata yksin himassa.
Energisoiva aamujooga
Blogini on ottamassa nyt syksyn tullen uutta suuntaa ja tulen julkaisemaan kaksi kertaa kuukaudessa uuden joogavideon YouTube-kanavalleni. Ensimmäinen video on nyt julkaistu ja se on Energisoiva aamujooga piristämään sun aamuja! Harjoitus kestää vain 20 minuuttia, joten sen ehtii tehdä hyvin vaikka ennen työpäivääkin. Suuntaamalla huomion sisäänpäin ja herättelemällä kehon uuteen päivään tietoisen liikkeen avulla on helpompi pitää yllä hyvää, keskittynyttä energiaa koko päivän ajan. Tai tämä on ainakin minun kokemukseni. :)
Käy siis ottamassa Youtube-kanavani seurantaan, jotta saat aina ilmoituksen, kun uusi joogavideo julkaistaan! Otan toiveita vastaan videoiden sisällön suhteen, joten jos sulla on toive niin kerro se mulle kommenteissa tai lähetä viestiä Instagramissa @irinjailluusia.
Millaisia aamurutiineja sulla on? Olisiko aika muuttaa jotakin aamuissasi, jotta saisit päivästäsi enemmän irti? Let me know!
Ihanaa alkavaa syksyä! ♥
Terkuin,
Irinja