Herätä intuitiosi - 7 harjoitusta ajna chakralle eli kolmannelle silmälle
Ajna chakra eli kolmas silmä
Joogaharjoitusta voi käyttää erinomaisena työkaluna oman intuition kehittämiseen. Chakrasysteemissä intuitio liitetään erityisesti kuudenteen chakraan eli ajna chakraan, jota usein myös kolmanneksi silmäksi sanotaan.
Ajna chakra on “sisäinen silmämme”, jonka avulla voimme katsoa fyysisen maailman sijasta sisäänpäin, mielen hienovaraisempiin kerroksiin, syvälle sieluumme sekä saada yhteyden henkimaailmoihin ja korkeampaan tietoon.
Sana ajna on sanskritia ja se johdetaan juurisanasta, joka tarkoittaa tietää, seurata tai totella. Kirjaimellisesti ajna kuitenkin tarkoittaa komento/komentaa. *
Ajna chakra sijaitsee aivoissa, kulmakarvojen välisessä kohdassa ja se liitetään vahvasti käpylisäkkeeseen. Väri, joka liitetään tähän chakraan on syvä indigonsininen. Ajna liitetään kaikkiin yliaistillisiin kokemuksiin ja kykyihin kuten selvänäköisyyteen, -kuuloisuuteen jne.
Ajna chakran välittämän tiedon kautta ymmärrämme, että fyysisen maailman siemen lepää muodottomassa tilassa, josta ajatuksen ja intention voimalla muovaamme fyysistä todellisuuttamme. Mielellämme on valtava voima ja sen kautta toden totta olemme oman todellisuutemme luojia.
Intuition seuraaminen
Jos ei ole tottunut kuuntelemaan ja seuraamaan omaa intuitiotaan eli sisäistä ääntään, voi se aluksi tuntua hankalalta. Yhteiskunta, jossa elämme opettaa meidät lapsesta asti kuuntelemaan ja tottelemaan ulkopuolisia voimia (opettajat, lääkärit, asiantuntijat jne.) oman sisäisen viisautemme sijaan. Tämän vuoksi voi ottaa jonkin aikaa ennen kuin opit taas kuulemaan ja etenkin luottamaan omaan sisäiseen viisauteesi jos et ole sitä elämässäsi aktiivisesti tehnyt.
Intuitiotaan voi harjoittaa monella eri tavalla aivan arkisissa asioissa. Aina kun vastaasi tulee valinta, oli se sitten pieni tai suuri, virittäydy sisäänpäin ja kysy itseltäsi, mihin suuntaan? Huomio päätöstä tehdessäsi kehollisia reaktioitasi, tuntemuksia, mielikuvia. Sinussa ON kaikki viisaus ja vain sinä itse tiedät, mikä on juuri sinulle paras valinta kulloisessakin tilanteessa.
Joogaharjoitus ja intuitio
Joogaharjoituksessa työskentelemme kehon ja mielen kautta, jotta voisimme paremmin kuulla sisäistä ääntämme. Yleensä jo se, että hiljenämme mielen mölyn auttaa valtavasti. Asana- ja pranayama-harjoitus myös puhdistaa sekä fyysistä, että energeettistä kehoamme erilaisista “tukoksista” ja auttaa meitä näin olemaan enemmän linjassa oman itsemme ja elämän kanssa.
Olen koonnut tähän artikkeliin muutamia asanoita ja harjoituksia, jotka ovat erityisen hyviä ajna chakran kanssa työskentelyyn. Jos haluat tehdä ajnaan keskittyvän harjoituksen, voit lisätä nämä asanat ja harjoitukset osaksi harjoitustasi.
Harjoituksia ajna chakralle
Lapsen asento & otsan hieronta joogablokilla
Asetu lapsen asentoon ja aseta joogablokki otsasi alle.
Kääntele päätä hitaasti puolelta toiselle muutaman minuutin ajan.
Harjoitus hieroo ajna chakran aluetta, jossa sijaitsee kiinalaisen lääketieteen mukaan myös yin tang -akupuntiopiste.
Huom! Tämä voi aluksi tuntua kivuliaalta, mutta helpottuu kun teet harjoitusta säännöllisesti.
Tästä harjoituksesta voi olla myös apua päänsärkyyn.
Uttanasana eli eteentaivutus seisten
Aloita seisoma-asennosta, jalat lantion levyisessä asennossa, jalkaterät suoraan eteenpäin. Juurruta jalkapohjat tiiviisti lattiaan.
Hengitä sisään ja nosta kädet ylös. Pidennä selkäranka. Uloshengityksellä taivuta eteenpäin.
Tuo kädet lattiaan, blokkien päälle tai jos yllät, ota nilkkojen takaa kiinni.
Hengitä vielä sisään ja kurkkaa katse eteen ja pidennä selkä.
Uloshengityksellä taivuta syvälle kohti jalkoja. Pidä niska ja alaleuka rentoina ja purista vatsaa kohti reisiä.
Pidä asento noin 5-10 hengitystä.
Kaikki eteentaivutukset tuovat huomiota sisäänpäin ja ovat tämän takia hyviä kolmannen silmän ja intuition aktivointiin.
Nöyrä soturi
Aloita soturi 1 -asennosta.
Risti sormet selän takana.
Hengitä sisään, avaa rintakehää ja käännä katse ylös.
Uloshengityksellä taivuta eteenpäin ja tuo päälakea kohti lattiaa etummaisen jalan sisäpuolelle.
Kierrä lantiota suoraan eteen.
Hengitä olkapäiden alueelle ja rentouta käsiä tietoisesti kohti lattiaa.
Pidä asento noin 5 hengitystä ja tee toiselle puolelle.
Asento avaa rintakehän aluetta ja tuo tietoisuutta pään alueelle. Samalla kumarramme nöyrästi ja tuomme huomiota sisäiseen tilaan tässä soturiasennon variaatiossa.
Gomukhasana
Aloita istuma-asennosta.
Tuo polvet päällekäin ja pidä sääret sekä jalkaterät mahdollisimman lähellä kehoa.
Tuo kämmenet yhteen selän takana. Jos et saa käsiä yhteen, voit laittaa joogavyön tai muun vastaavan käsien väliin tai tuoda alakäden kämmenen yläkäden kyynärpäähän.
Pidä katse alas (leuka rinnassa), suoraan eteen tai käännä katse kevyesti ylös. Tarkista, että niska pysyy suorassa linjassa eikä käänny kummalekkaan sivulle.
Pidä noin 5-10 hengityksen ajan ja toista toiselle puolelle.
Asento avaa mm. rintakehän ja hartioiden aluetta ja näin parantaa rintakehän sekä pään alueen verenkiertoa tuoden uutta energiaa kyseisiin kehonosiin.
Päälläseisonta eli sirsasana
Tarkat ohjeet päälläseisontaan löydät tästä & tästä artikkelista.
Kaikki inversiot (eli asennot, joissa sydän on pään yläpuolella) tuovat huomion pään alueelle ja auttavat näin aktivoimaan ylempiä chakroja, joihin myös ajna kuuluu.
Sirsasanassa joudut myös keskittymään erityisen tarkasti ja tämä hiljentää mielen mölyn tehokkaasti. ;)
Nadi Shodhana eli vuorosierainhengitys
Tämä hengitysharjoitus puhdistaa ja tasapainottaa pranan virtausta nadeissa eli hienovaraisissa energiakanavoissa sekä auttaa keskittämään mieltä.
Istu mukavassa asennossa, jossa selkäsi pysyy suorana.
Tuo oikean käden etusormi ja keskisormi otsallesi, kulmakarvojen väliin. Vasen käsi voi levätä polven päällä, etusormi ja keskisormi yhdessä (gyan mudra).
Käytä oikean käden peukaloa ja nimetöntä vuorotellen tukkimaan ja avaamaan sieraimet vuorotellen.
Aloita hengitysharjoitus tukkimalla peukalolla oikea sierain. Hengitä sisään vasemmasta.
Seuraavaksi tuki nimettömällä vasen sierain ja hengitä ulos oikeasta.
Jatka hengittämällä sisään oikeasta, ulos vasemmasta, sisään vasemmasta, ulos oikeasta jne.
Kun tekniikka alkaa luonnistua, voit laskea sisäänhengityksellä neljään ja uloshengityksellä kahdeksaan. Ideana on, että uloshengitys olisi aina puolet pidempi kuin sisäänhengitys.
Jatka muutaman minuutin ajan. Kun lopetat, hengitä viimeisenä ulos vasemmasta sieraimesta.
Meditaatio
Meditaatio on erittäin hyvä työkalu kääntämään huomio sisäänpäin ja kuuntelemaan omaa sisäistä viisautta.
Ajna chakraa aktivoivassa meditaatiossa keskitä huomiosi kulmakarvojen väliseen tilaan.
Istu mukavassa asennossa, jossa selkä pysyy suorana ja lonkat rentoina. Voit istua esimerkiksi joogablokin tai bolsterin päällä.
Tuo kädet polvien päälle, peukalo ja etusormi yhteen tai pidä sormet ristissä, kämmenet sylissä.
Tuo ensin huomio kehoosi ja hengitykseesi. Tarkkaile hengitystäsi hetken ajan.
Sitten keskitä huomiosi ajna chakran kohtaan, kulmakarvojen väliin ja pidä huomio sidottuna tähän pisteeseen koko meditaation ajan.
Istu meditaatiossa esimerkiksi 10-20 minuuttia.
Kun lopettelet, tuo huomio taas kehoosi ja hengitykseesi ja avaa silmäsi hitaasti.
Lisää nämä harjoitukset joogaharjoitukseesi, kun haluat syventää yhteyttä omaan intuitioosi ja aktivoida ajna chakraa. Nautinnollisia hetkiä joogaharjoituksen parissa!
Jos pidit tästä artikkelista, jaa se ystävillesi, joiden uskoisit hyötyvän tästä! Kiitos tuestasi! ♡
PS. Oletko ja ladannut maksuttomat materiaalini?
TÄSTÄ pääset lataamaan maksuttoman oppaan VENYTÄ & VAHVISTA -joka auttaa sinua rakentamaan voimaa ja venyvyyttä tasapainoisesti joogaharjoituksen avulla ja TÄSTÄ pääset lataamaan maksuttoman CORE-treenin joogeille!
xx Irinja
*(Lähde: Kundalini Tantra by Swami Satyananda Saraswati)