Miksi joogaan?
Olen viime aikoina pohtinut, mitä jooga oikeastaan tarkoittaa minulle. Voi kuullostaa hassulta, että joogaopettaja ei tätä tietäisi, mutta vastaukset tuohon kysymykseen muuttuvat ajan kuluessa ja harjoituksen eläessä.
Oma joogamatkani alkoi jo nuorena. Eka joogatunti taisi olla ihan lapsena, kun vanhemmat järjestivät meille lapsille ”joogaa ja askartelua” nimistä kerhoa. Silloin en ymmärtänyt, miksi minun pitäisi maata hiljaa selälläni silmät kiinni, kun voisin olla tekemässä jotain ihan muuta. Muistan tuon tunteen maatessani siinä ala-asteen käsityöluokan lattialla vieläkin aivan kuin se olisi eilinen. Kiemurtelin ja taisin valittaakin, että tästä tulee huono olo.
Tänä päivänä rakastan savasanaa ja viivynkin siinä selälläni, kuolleen miehen asennossa, mieluiten 15 minuuttia harjoituksen päätteeksi. Joskus saatan jopa nukahtaa.
Tuohon väliin on mahtunut monia vuosia. Monia vuosia kehon ja mielen kanssa työskennellen. Tuon lapsuuden kokemuksen jälkeen jooga tuli elämääni uudelleen noin 16-vuotiaana. Oma äitini ja parhaan ystäväni äiti kävivät samassa kansalaisopiston joogaryhmässä, jossa he olivat käyneet varmaankin syntymistämme asti. Äidit houkuttelivat meidät tyttäret mukaan ja taas makoiltiin ala-asteen liikuntasalin lattialla. Tällä kertaa taisin jäädä koukkuun. Muistan kuinka joogaharjoituksen jälkeen kaikki väsymys oli jäänyt sinne liikuntasalin lattialle ja mielessä oli oudon kevyt, mutta rauhallinen olo.
Olin aina ollut viehättynyt muinaisen maailman kulttuureihin ja erityisesti Intian kulttuuriin. Valmistuttuani tanssijaksi parikymppisenä pääsin vihdoin toteuttamaan pitkäaikaisen haaveeni Intiaan matkustamisesta ja joogan opintoihin syventymisestä. Tanssikouluaikani oli syventänyt kiinnostustani joogaan ja vihdoin aika oli kypsä.
Vietin astangajoogan parissa monia vuosia uskoen, että tämä on se minulle oikea reitti, en halua tehdä mitään muuta. Palattuani toiselta pitkältä reissultani Intiaan jotain kuitenkin muuttui. Olin suurten elämänmuutosten keskellä ja tuntui, että joogaharjoituksenikin täytyisi muuttua perinpohjaisesti, jotta voisin mennä eteenpäin ihmisenä. Niinpä haikean mielin, mutta tietäeni tehden oikean valinnan jätin astangan taakse. Kill your darlings jotkut sanoo.
Vasta tuolloin aloin todella kuunnella omaa kehoani. Hyväksyin sen täysin sellaisena kuin se oli ja näin selkeästi, mihin minun täytyisi suunnata tietoisuuden valo a.k.a keskittyä. Siitä lähtien oma harjoitukseni on ollut enemmänkin tutkimusta kuin, jonkun tietyn ulkopuolelta tulevan kaavan noudattamista. Otin ohjat omiin käsiini.
Ei ole helppoa olla ”oman itsensä pomo”, kun ei ole ketään tai mitään käskemässä, mitä just mun täytyisi tehdä. Koen kuitenkin, että se on ollut minulle todella opettavaista. Olen todella oppinut kuuntelemaan itseäni – milloin on aika taaksetaivutuksille, milloin corelle, milloin meditaatiolle ja milloin joogatekstien lukemiselle. Milloin täytyy vaan levätä ja tehdä ja miettiä ihan jotain muuta. Ja myös: milloin on aika antautua jonkun toisen opetukseen.
Minulle tärkeintä joogassa – ja puhun nyt kokonaisvaltaisesta harjoituksesta, jossa otetaan ”käsittelyyn” keho, mieli ja sielu, on tasapainon luominen. Tasapainon luominen kehoon ja sitä kautta mieleen sekä toisinpäin. Tasapainoisen yhteyden luominen sieluun ja korkeimpaan. Millä sanoilla sitä haluaa asioista puhua.
Meillä kaikilla on elämään ja joogaharjoitukseen lähdettäessä erilaiset lähtökohdat. Fyysisellä tasolla toisella on luonnostaan vahva keho, toisella venyvä. Toisella on aktiivinen mieli, kun taas toisella hiljainen. Ja sitten on elämämme aikana keräämiä tottumuksia ja tapoja. Kehon tasolla, mielen tasolla ja sielun tasolla.
Muun muassa näistä syistä yksi ja sama joogaharjoitus ei sovi kaikille. Senhän pitäisi olla itsestään selvää. Eri elämänvaiheet ja tilanteet vaikuttavat myös siihen, mitä meidän kannattaisi milloinkin tehdä.
Yhtä tärkeää kuin tasapainon luominen ihmiseen kokonaisuutena ja osana maailmankaikkeutta on tasapainosta irti päästäminen. Kehomielisielun tasapainottaminen on loppumatonta työtä. En usko, että sille löytyy ”pysyvä” tasapaino kuin vasta haudassa. Ehkä etsiessämme tasapainoa, etsimmekin kuolemaa? Mutta voisimmeko kuolla jo elämämme aikana päästäen irti tästä loputtomasta luomisesta, tasapainosta, valheitsestämme, harhasta? Joogaharjoituskin päättyy aina savasanaan. Kuolleen miehen asentoon, jossa päästämme irti harjoituksesta, oikeastaan aivan kaikesta, ja vain olemme.
Jooga tarkoittaa yhteyttä.
Jooga tarkoittaa tietä ja päämäärää.
Patanjalin joogasutrat määrittelee joogan päämääräksi Kaivalyan, erillisyyden. Erillisyys maailmasta. Erillisyys harhasta.
Mutta voimmeko kulkea joogan tietä, ollen näin yhteydessä kehoomme, mieleemme, sieluumme ja maailmankaikkeuteen sekä meidän paikkaamme siinä tasapainoisesti, mutta samalla irti päästäen, erillään, todistamassa tätä loputonta energioiden tanssia? Erillään ja yhdessä yhtä aikaa. Minä uskon, että voimme.
Joten vastaus otsikon kysymykseen ”Miksi joogaan?” - Luodakseni tasapainoisen yhteyden itseeni ja maailmankaikkeuteen. Ja päästäen siitä -oikealla tavalla – irti.
Miksi sinä joogaat?
Rakkautta,
Irinja
